Tiina - Sillä Silmukalla

Minä olen Tiina, 40+ äiti ja kädentaitaja, haaveilija ja villasukkien rakastaja. Neulon, leivon, virkkaan ja kehrään sekä teen kaikkea muuta mukavaa kädentaitoihin liittyen. Itsetehden, innostuen, onnistuen, pää pilvissä haaveillen ja jalat tukevasti maassa.

17.11.2014

Kyssäkaali peruna gratiini

Ja samalla taas marraskuun haastetta päivälle 17 aiheella cooking.

Kyssäkaali peruna gratiini

-Pilko 1 kyssäkaali melko pieniksi paloiksi.
-Laita palat uunivuokaan.
-Kuori ja pilko muutama peruna sekaan.
-Keitä kattilassa n.3-4 dl kermaa ja mausta se suolalla,  pippurilla, lipstikalla ja nokkosella.
-kaada kerma uunivuokaan pilkottujen palojen päälle.
-paista koko komeutta uunissa 200 asteessa noin tunti tai siihen asti, että kypsää on.
♡♡♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kivoista viesteistä.