Tiina - Sillä Silmukalla

Minä olen Tiina, 40+ äiti ja kädentaitaja, haaveilija ja villasukkien rakastaja. Neulon, leivon, virkkaan ja kehrään sekä teen kaikkea muuta mukavaa kädentaitoihin liittyen. Itsetehden, innostuen, onnistuen, pää pilvissä haaveillen ja jalat tukevasti maassa.

11.9.2015

Muutkin osaa ja innostuu



Nimittäin mun lapset.
Yksi heistä on tehnyt barbeilleen huonekaluja, sohvan ja nojatuolin. Ohjeet netistä. Neuvoin ihan pikkuisen. Työpöytä on levällään ja uutta liimaa lukee kauppalapussa. Kirjahylly muuttuu pikkuhiljaa barbien kodiksi.

Olenhan toki aina tiennyt, että jälkikasvu on sormistaan taitavaa ja näppärää porukkaa. Olenhan minäkin ja vanhempani jne.Taito kulkee suvussa.

Kuitenkin on NIIN MAHTAVAA, kun taito, innokkuus ja osaaminen pullahtaa ulos pienestä ihmisestä. Se innostuu ja tahtoo tehdä, ihan itse! Tekee niin kauan, että tulee hyvä ja valmista. Koulussakin kässä ja kuvis on parhaita.

Olen niin ylpeä ja heittäisin voltin, jos osaisin.

♡♡♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kivoista viesteistä.