Tiina - Sillä Silmukalla

Minä olen Tiina, 40+ äiti ja kädentaitaja, haaveilija ja villasukkien rakastaja. Neulon, leivon, virkkaan ja kehrään sekä teen kaikkea muuta mukavaa kädentaitoihin liittyen. Itsetehden, innostuen, onnistuen, pää pilvissä haaveillen ja jalat tukevasti maassa.

10.2.2011

matkalaukku

Tein nukkekotikokoisen matkalaukun. Pohjana käytin sitä kaunista peltirasiaa, jonka sain Hannalta joulukalenterin mukana.


Lisäksi jatkoin hieman nahkatöitä ja tein muutaman kukkaron,
punaista herkullista nahkaa oli juuri sopivasti pieni pala. Pienimmä kukkaron koko on tarkkaan mitattuna 7x8mm.


Suurin, käsilaukun kokoinen, sai kylkeensä kuparisydämen.


Tässä tulee jonkinlaista mittakaavaa, kun kukkarot nojaavat pinsettien päähän.


Tää oli kivaa!

Muutenkin tänään oli hyvä päivä, Kiitos P ja A!

10 kommenttia:

Ilahdun kivoista viesteistä.