Tiina - Sillä Silmukalla

Minä olen Tiina, 40+ äiti ja kädentaitaja, haaveilija ja villasukkien rakastaja. Neulon, leivon, virkkaan ja kehrään sekä teen kaikkea muuta mukavaa kädentaitoihin liittyen. Itsetehden, innostuen, onnistuen, pää pilvissä haaveillen ja jalat tukevasti maassa.

6.6.2016

Raparperipiirakka


Alkukesän paras raaka-aine omalta pihalta on ehdottomasti raparperi.
Meidän keittiössä ensimmäiset varret taipuvat aina piirakaksi.
Tämän piirakan reseptin löysin netistä ja se osoittautuikin varsin oivalliseksi.


RAPARPERIPIIRAKKA
(piirakkavuoka)

Pohja:
200 g jauhoja
1 tl leivinjauhetta
125 g voita tai vastaava määrä juoksevaa margariinia
2 kananmunaa
hyppysellinen suolaa
½ dl maitoa

Täyte:
500 g raparperiä
n. ½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Murupäällyste:
100g jauhoja joista puolet voi olla mantelijauhetta
½ dl sokeria
50 g huoneen lämpöistä voita

Valmista pohja.
* Laita uuni lämpiämään 175-180 asteeseen.
* Sekoita kuivat aineet keskenään yhteen.
* Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
* Lisää maito ja kuivat aineet vähitellen käännellen. Tee taikinasta tasaista.
* Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle nuolijan avulla.

Valmista täyte.
* Poista raparperin varsista päät sekä pese ja kuori ne.
* Leikkaa varret pieniksi pätkiksi.
* Sekoita paloihin sokerit.
* Lisää raparperit pohjan päälle.

Valmista murupäällyste.
* Sekoita murupäällysteen ainekset keskenään nyppimällä murumaiseksi seokseksi.
(Minun muruseos ei ollut ollenkaan murumainen vaan tasainen mössö, laitoin sen kuitenkin piirakalle ja hyvä tuli).
* Lisää murujuttu piirakan päälle.

Paista n.35-45min. tarkkaile kypsyyttä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kivoista viesteistä.