Nokkonen

Nokkonen  (Urtica dioica)

Luonnon oma voimaruoka, herkkua ja helppoa.

Wikipedia tietää nokkosesta seuraavaa.

Nokkonen eli isonokkonen (Urtica dioica) on polttavalehtinen monivuotinen ruohokasvi. Sen lehtiävoidaan käyttää ruokana pinaatintapaan. Suomessa esiintyvät nokkosen alalajit etelännokkonenUrtica dioica ssp. dioica) japohjannokkonen (Urtica dioica ssp.sondenii-lahkoon, mutta nykyään se kuuluu Rosales-lahkoon. Nokkonen sekoitetaan usein hyvin samannäköiseen valkopeippiinLamium album) ja rautanokkoseen). Myös lehtopähkämö) muistuttaa lehdiltään nokkosta.

Nokkonen kuuluu kauppayrtteihin.

Nokkosen polttavuus:

Nokkosen polttavuus johtuu lehdissä ja varressa kasvavista polttiaiskarvoista, joiden pinta murtuu kosketettaessa, ja sisältä ryöpsähtää polttavaa muurahaishapon kaltaista nestettä. Herkille ihoalueille osuessaan neste voi olla kivuliasta. Nuoret nokkoset polttavat vain vähän, ja hansikkaiden kanssa poimittaessa kädet eivät vioitu. Polttavuus katoaa kuumennettaessa ja kuivattaessa[1]. Polttiaiskarvat sisältävät muun muassa asetyylikoliinia, histamiinia, muurahaishappoa,etikkahappoa, sitruunahappoa,foolihappoa, pantoteenihappoa,biotiinia ja koliinia.

Käyttökohteet:

Ravintoa

Nokkosen lehtiä käytetään nokkoskeittoon, nokkoslettuihin ja muihin ruokiin pinaatin tapaan. Sanotaan, että nokkosessa on vähemmän nitraattia kuin pinaatissa, mutta nitraattipitoisuus riippuu voimakkaasti kasvupaikasta. Siksi nokkosta ei suositella kerättäväksi kovin rehevistä kasvupaikoista, joskin nokkonen pitää typpipitoisesta eli rehevästä maasta, jota löytyy muun muassa navetan lähettyviltä. Kuitenkaan aivan navetan nurkalta ei kannata nokkosia poimia. Jos nokkonen kerätään puhtaasta paikasta, sitä ei tarvitse ryöpätä eikä keittää.

Nokkosen lehdet ovat parhaimmillaan alkukesästä. Myöhemmin kannattaa kerätä syötäväksi vain ylimpiä lehtiä. Kun nokkospuska on leikattu, sen latvat tuottavat taas uusia pieniä lehtiä, joten säännöllinen sadonkorjuu pitää nokkosviljelmän hyvälaatuisena.

Nokkosta voi säilöä kuivaamalla tai pakastamalla nopeasti ryöpätyt lehdet.

Kansanperinteen mukaan nokkonen auttaa reumatismiin, munuaiskiviin ja astmaan. Ainakin se on diureetti eli lisää virtsan eritystä, ja sisältäärautaa, kalsiumia, C-vitamiinia ja proteiinia.

Kuitua

Nokkosen varren kuiduista tehdäänpaperia ja kangasta. Nokkoskankaan käytöstä Suomessa on merkkejä myöhäisistä rautakaudenhautalöydöistä astimilloin?. Nokkosta käytettiin pellavan tapaan kankaankudonnassa, sillä se on sitkeää ja kestävää ja pellavaakin kiiltävämpää. Vielä 1800-luvulla valmistettiin Euroopassa nokkoskangasta (saks. Nesseltuch,ruots. nättelduk) ja tätä varten viljeltiin nokkosta joko siemenestä tai juurakosta lisäämällä. Nokkoskankaan käyttö loppui lähes kokonaan puuvillan tultua markkinoille.[1][2] Nokkoskuitu on onttoa, joten sillä on hyvä lämmöneristysominaisuus.[3] Koska nokkoskuidun märkälujuus on hyvä, sitä käytettiin Suomessa tekstiilien lisäksi myös kalaverkoissa ja purjeissa.[4]

Tuholaiskarkote

Nokkosvettä ja nokkoskäytettä käytetään kasvimaalla lisäravinteena ja tuholaistorjuntaan (kirvojen ja muiden ohutihoisten tuholaisten torjuntaan). Nokkosvettä varten nokkosia haudutetaan kylmässä vedessä esimerkiksi saunan padassa, johon laitetaan 10 litraa vettä nokkoskiloa kohti. Uutteen annetaan valmistua 12-24 tuntia, ja sitä käytetään suihkuttamalla kasveille laimentamattomana lehtikirvojentorjuntaan. Nokkoskäyte valmistetaan vastaavaan tapaan mutta veden annetaan seistä aurinkoisessa paikassa puolestatoista kolmeen viikkoa. Käyte on valmista kun kuohuminen on loppunut. Siivilöity nokkoskäyte laimennetaan ainakin suhteessa 1:10 lannoitustarkoituksiin ja jopa 1:50 tuholaisten torjuntaan. Käyneen nokkosveden haju on erittäin epämiellyttävä.

Nokkosen lehdet ovat ensisijaista ravintoa monen perhoslajin, muun muassa nokkosperhosen toukille.

Terveysvaikutukset

Toivo Rautavaaran mukaan nokkonen on kaikista luonnonvaraisista kasveistamme ruokakasvina tärkein, koska se kasvaa kaikkialla, se on hyvänmakuinen, helppokäyttöinen, siihen ei kyllästy, siinä ei ole sivumakuja, sen ensimmäinen sato on kerättävissä varhain keväällä, jolloin tuoreravinnon sato on niukin ja sen ravintoarvo on suuri. Nokkonen on kaikista vihanneskasveista ravintopitoisin ja terveellisin. Nokkonen on kaloriarvoltaansamanarvoinen kuin peruna, kaksi kertaa ravitsevampi kuin porkkana ja lähes kolme kertaa viljeltyä pinaattia parempi. Siinä on 15 % hiilihydraatteja, 5,5 % valkuaisaineita, 0,6 % rasvaa ja 2,3 % kivennäissuoloja (Fe, K, Ca, Mg jne.).[5]

Nokkonen on piipitoisuudeltaan 60-kertainen lehtisalaattiin verrattuna, C-vitamiinipitoisuudeltaan viisinkertainen appelsiiniin verrattuna, rautapitoisuudeltaan seitsenkertainen pinaattiin ja kalsiumpitoisuudeltaan kolminkertainen maitoon verrattuna. Nokkosta ei tarvitse ryöpätä pinaatin tavoin. Nokkonen kannattaa kerätä aurinkoisella ilmalla vähätyppisestä maasta (eli ei kompostin tai vastaavan vierestä). Nokkonen puhdistaa verta, lisää virtsaneritystä (eli munuaistentoimintaa), vähentää anemiaa, laskeeverenpainetta ja verensokeria, edistääsuoliston toimintaa ja pintaverenkiertoa, auttaa yliherkkyysreaktioissa ja poistaaraskasmetalleja.[6]

Lähteet

Oikarinen, Tapio: Yrtit ja kerhotoiminta. SDPL Yrttiprojekti 1993, Ylöjärvi. ISBN 952-90-4435-6Raipala-Cormier, Virpi: Frantsilan yrttitilan kasviskeittokirjaRautavaara, Toivo: Mihin kasvimme kelpaavatViitteet

↑ a b Oikarinen 1993, s. 7.↑ Maija Suova (toim.): Emännän tietokirja I–II, 4. uudistettu laitos, s. 917. WSOY, 1958.↑ Ekokankaat, Sirinä-Design, viitattu 28.7.2014]↑ Nokkonen, Kukinto avoin yhtiö, viitattu 28.7.2014]↑ Rautavaara 1976.↑ Raipala-Cormier 1998.