Tiina - Sillä Silmukalla

Minä olen Tiina, 40+ äiti ja kädentaitaja, haaveilija ja villasukkien rakastaja. Neulon, leivon, virkkaan ja kehrään sekä teen kaikkea muuta mukavaa kädentaitoihin liittyen. Itsetehden, innostuen, onnistuen, pää pilvissä haaveillen ja jalat tukevasti maassa.

19.7.2014

Mansikkakakku

Herkullista kakkua kesän uusista mansikoista.

MANSIKKAKAKKU

- ota esille kolme samankokoista juomalasia.
-laita uuni kuumenemaan 175 °
-voitele ja jauhota irtopohjavuoka halk.26cm

Pohja
5 kananmunaa (laita munat yhteen lasiin)
Sokeria (toiseen lasiin yhtä paljon kun munia)
Vehnäjauhoja (kolmanteen lasiin yhtä paljon kun sokeria ja munia)
1 tl leivinjauhetta (sekoita jauhoihin)

-vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
-lisää jauhot siivilän läpi vaahtoon, kääntele varovasti sekaisin.
-kaada taikina vuokaan ja paista n. 35 min. Kunnes tikkuun ei tartu enää taikinaa.
-jäähdytä ja kippaa kakkupohja ympäri leivinpaperille.

-Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan.
-Kasaa sama irtopohjavuoka jossa paistoit kakun. Levitä vuokan päälle elmukelmua, niin että kelmua on reippaasti yli.

Kostutus
-Puoli lasia sitruunamehua ja puolet kylmää vettä.

Täyte
-2,5dl vispikermaa vaahdotettuna ja vaniljasokeria mausteeksi.
Mansikkahilloa ja tuoreita mansikoita.

-Laita ylimmäinen kerros kakkupohjaa kelmutetun vuokan pohjalle leikattu pinta ylöspäin, kostuta.
-levitä päälle hilloa, mansikan palasia ja puolet kermavaahdosta.
-laita keskimmäinen kakkupohjakerros seuraavaksi. Kostuta ja täytä samoin kuin edellinenkin kerros.
-päällimmäiseksi tulee pohjakerros paistopinta ylöspäin, muista kostuttaa tämäkin.
-vedä ylimääräset kelmun reunat kakun päälle suojaksi. Laita päälle ruokalautanen painoksi.
-tässä vaiheessa kakku menee jääkaappiin yöksi tekeytymään.

Seuraavana päivänä kippaa kakku tarjoilualustalle. Poista vuoka ja kelmut.

Vaahdota 2,5 dl vispikermaa, mausta vaniljasokerilla.
Pilko 1 l mansikoita tai käytä kokonaisina.

Levitä tai pursota kerma kakun päälle. Asettele mansikat.
Ota kuva ja syö. Namia on.

2 kommenttia:

  1. Äääk, mikä mansikkakakku. Meillä ei ole syöjiä niin paljoa, että kannattaisi tehdä meille, mutta näyttää aivan taivaallisen herkulliselta. Samoin muurinpohjalätyt edellisessä postauksessa. Niitä teinkin viimeviikolla mökillä. Nam. Tervetuloa vierailemaan blogissani silimukointia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kakku olikin aika iso. Kannattaa tehdä vaikka ihan pieni niin pääsee mansikkakakun makuun ;)

      Poista

Ilahdun kivoista viesteistä.