Tiina - Sillä Silmukalla

Minä olen Tiina, 40+ äiti ja kädentaitaja, haaveilija ja villasukkien rakastaja. Neulon, leivon, virkkaan ja kehrään sekä teen kaikkea muuta mukavaa kädentaitoihin liittyen. Itsetehden, innostuen, onnistuen, pää pilvissä haaveillen ja jalat tukevasti maassa.

8.12.2013

jämälankasukat edistyvät


Näiden sukkien neulominen on jokseenkin koukuttavaa, tykkään ihan älyttömästi.
Huomaan, että minun sukistani toisesta tulee kylmän- ja toisesta lämpimän sävyinen, hassua.

Nyt ollaan siis tehty jo 8 luukkua ja sukat ovat samassa pituudessa. Luukuthan etenevät niin, että kaksi peräkkäistä päivää neulotaan samaa sukkaa ja sitten vaihdetaan. Kerrosten lukumäärä määräytyy aina päivän mukaan.

Käydään ensin läpi vasen sukka... 
  • Kärki omavalintaisella langalla (sininen) ja 2 kerrosta lompakon värisellä langalla (musta)
  • 3 kerrosta satunnaisella värillä (turkoosi)
  • 6 kerrosta etunimen ensimmäisen kirjaimen värillä (paksu turkoosi raita ei innostanut joten valitsin 'Tylsästi sinisen')
  • 7 kerrosta sen värisellä langalla mitä jäätelöä tekisi mieli juuri nyt (valkoinen-vanilja)
Seuraavaksi oikea sukka...
  • Kärki omavalintaisella langalla (violetti) ja 1 kerros kännykän suojakuoren värisellä langalla (valkoinen)
  • 4 kerrosta käsilaukun värisellä langalla (ruskea)
  • 5 kerrosta pyyhken värisellä langalla (vihreä)
  • 8 kerrosta mattosi värisellä langalla (matosta löytyy myös sinistä)

Hauskaa on seurata toisten neulojien sukkia, erilaisia nimittäin tulee, vaikka ohje on ihan sama.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kivoista viesteistä.