Tiina - Sillä Silmukalla

Minä olen Tiina, 40+ äiti ja kädentaitaja, haaveilija ja villasukkien rakastaja. Neulon, leivon, virkkaan ja kehrään sekä teen kaikkea muuta mukavaa kädentaitoihin liittyen. Itsetehden, innostuen, onnistuen, pää pilvissä haaveillen ja jalat tukevasti maassa.

23.3.2013

coca cola - suklaakakku


Yksien synttärien kakuksi valikoitui tämä herkullinen suklaakakku.
Koristeina paperisia varjoja.
Todellakin kannattaa kokeilla.





Coca cola suklaakakku
Kakussa mittana käytettiin 'cups', jonka minä mittasin dl:na

Tarveaineet:
2½ dl vehnäjauhoja siivilöitynä
½ dl kaakaojauhetta (esim. van houten)
2 dl sokeria
1 dl coca colaa
1/4 tl ruokasoodaa
2 tl leivinjauhetta
1 dl voita (huoneen lämpöistä)
4 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria

1. Laita uuni päälle 175 asteeseen. Vatkaa munat ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi yhdessä kulhossa.
2. Ota toinen kulho ja vatkaa siinä kuohkeaksi huoneen lämpöinen voi ja sokeri.
3. Sekoita vaahdot keskenään.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen coca colan kanssa,
5. Kaada taikina jauhotettuun kakkuvuokaan (halkaisija 26cm)
6.Paista 45min.
Jäähdytä ja kuorruta

Kuorrute:
1 prk mascarpone juusto
1 dl kuohukermaa (ei vaahdoteta)
1 levy maitosuklaata
1 rkl voita

1. Sulata suklaa vesihauteessa. Lisää voi ja kerma.
2. Vatkaa joukkoon mascarpone pienissä osissa.
3. Levitä jäähtyneen kakun väliin ja päälle.




And same in english:

Lovely
coca cola cake

Ingredients

  • 2 1/2 cups self-raising flour, sifted
  • 1/2 cup cocoa powder
  • 2 cups granulated sugar
  • 1 cup pepsi or coke
  • 1/4 teaspoon bicarbonate of soda (baking soda)
  • 2 teaspoons baking powder
  • 1 cup butter or margarine, softened to room temperature
  • 4 eggs
  • 1 teaspoon vanilla or grated lemon zest


Method

  1. Preheat oven to 175 degrees C/350 degrees F. In a mixing bowl beat together the eggs and vanilla (or lemon zest) until fluffy.
  2. In a separate bowl, beat softened butter (or margarine, if using) and sugar until white and fluffy.
  3. Add the egg mixture.
  4. Then mix in the flour, baking powder, baking soda and the cocoa powder alternatively with the Pepsi (or Coke, if using), making the flour the last portion.
  5. Spoon mixture into an 8 or 9-inch round cake pan and place in preheated oven and bake for 45 minutes. Bon Appetit!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kivoista viesteistä.