Tiina - Sillä Silmukalla

Minä olen Tiina, 40+ äiti ja kädentaitaja, haaveilija ja villasukkien rakastaja. Neulon, leivon, virkkaan ja kehrään sekä teen kaikkea muuta mukavaa kädentaitoihin liittyen. Itsetehden, innostuen, onnistuen, pää pilvissä haaveillen ja jalat tukevasti maassa.

19.2.2013

Kuningaspossu-kakku


Juhlahumun jatkuessa seuraavaksi tarjottiin tätä
AngryBirds teemaista kuningaspossu-kakkua.



Paistoin kuuden munan sokerikakkupohjan, jonka veistelin jäähdyttyä puolipallon muotoon.
Kakun kasasin puolipyöreään kulhoon, kostutin mansikkamehullaja täytin mansikka-kermavaahdolla ja jätin jääkaappiin vetäytymään.
Seuraavana päivänä tein sokerikreemin, jolla kuorrutin ensin koko kakun ja siihen päälle sitten vihreä sokerimassa. Toimii hyvin eikä kuorrute valu tai plörtsähdä missään vaiheessa.
Lopuksi vielä yhsityiskohdat. Kruunu ja silmät on marsipaania, nenä, suu ja korvat samaa sokerimassaa kun kuorrute. Maalaukset mustalla Wiltonin elintarvikevärillä(pastaväri).
Valmis ja minun mittapuullani vaivaton valmistaa.



1 kommentti:

Ilahdun kivoista viesteistä.