Tiina - Sillä Silmukalla

Minä olen Tiina, 40+ äiti ja kädentaitaja, haaveilija ja villasukkien rakastaja. Neulon, leivon, virkkaan ja kehrään sekä teen kaikkea muuta mukavaa kädentaitoihin liittyen. Itsetehden, innostuen, onnistuen, pää pilvissä haaveillen ja jalat tukevasti maassa.

24.12.2016

24. HYVÄÄ JOULUA



*
Uppo-Nallen jouluruno

Kuusen alla on kummaa puhinaa,
karvaisen kuonon jouluista tuhinaa,
heilahtaa kuusen katveessa tassu,
kurahtaa vihreän varjossa massu,
joulukarhu on asialla 
oksien peitossa kuusen alla.

Karhulla mielessään jouluiset ilot,
purkki ja lahjat ja omenakilot.
Siksipä heilahtaa karvainen tassu,
siksipä kurisee massu,
että on tarpeen hetkinen vartoa,
odottaa, paastota, punoa vartoa. 

Jälkeen koulun on odotus joulun,
kaikkein kauneinta maailmassa. 

Karhun mielessä joulu väikkyy,
kynttilän valo silmissä läikkyy. 

Mieli on auvoinen, mieli on avoin,
viettääkseen joulua jouluisin tavoin. 


-Elina Karjalainen

*
Ihanaa Joulua, voi hyvin.
~Tiina

23.12.2016

23. Timanttikoriste book folding tekniikalla


Tänään valmistetaan kaunis timanttikoriste book folding tekniikalla.

Tarvitset:
Vanhan kirjan (revi kirjasta kannet irti)
tai tälläisen valmiin pikkukirjan askartelukaupan valikoimista.

Ohje on hyvin yksinkertainen.

Taita ensin sivun toinen laita kolmioksi keskelle,



Taita sitten toinen laita kolmioksi keskelle,



Sitten vaan toistat näitä taitteluohjeita jokaisella sivulla.



Tässä noin puoliväli, näyttää jo kivalta.



Sivut ja taitokset pinoutuvat kauniisti.



Taiteltuasi kaikki sivut, koriste pyörähtää itsestään valmiiksi.






21.12.2016

21. Nauvon limppu


Leivoin meille täksi jouluksi Nauvon limppua
ja voi veljet kuinka hyvältä se maistuikaan.
Pitihän minun tietenkin heti maistaa pala,
vaikka parhaimmillaan leipä onkin vasta parin päivän päästä.


(Resepti on kopioitu ruoka.fi sivustolta.)

Ainekset:

1 l piimää 
75 g hiivaa 
3 dl siirappia 
3 dl kaljanmaltaita 
3 dl vehnäleseitä 
3 dl ruisjauhoja 
1 rkl suolaa 
10 dl vehnäjauhoja

Voiteluun:

1 osa siirappia 3:een osaan vettä

Näin valmistuu Nauvon limppu:

-Lämmitä piimä ja sekoita joukkoon hiiva, siirappi, maltaat, vehnäleseet, ruisjauhot, suola ja vehnäjauhot. Anna limpputaikinan nousta 1 ½ tuntia.
-Voitele kaksi kahden litran vuokaa ja jaa taikina vuokiin.
-Paista leipiä uunin alimmalla ritilätasolla 175 asteessa 2 tuntia.
-Kun limput ovat kypsyneet 1 ½ tuntia, valele ne siirappivedellä.
-Kumoa kypsät limput vuoista ritilälle liinan alle jäähtymään.
-Anna limppujen tekeytyä viileässä pari-kolme päivää, jolloin leivät ovat parhaimmillaan.


18.12.2016

19. - joulukalenterisukat


19. päivä joulukuuta jo, aika kuluu nopeasti.

Tänään esittelen keskeneräiset Taimitarhan joulukalenterisukat.
Sukka yltää polveen saakka ja malli on jo jalkaterän puolella menossa.
Neulon sukkia ohuemmasta langasta, kun ohje suositteli ja siksi nilkasta eteenpäin käytössäni on eri silmukkamäärä.
Tykkään kyllä kovasti raitalangan ja yksivärisen langan tuomasta värivaihelusta. Uskon, että sukat ovat kovassa käytössä valmistuttuaan.

16.12.2016

Taavetti ja Maikki


Voi sitä iloa ja riemua, kun nämä hassut tontut taas saapuivat.
Nyt tosin varsin kummalliseen aikaan, vasta 15. päivä.
5. päivä me saimme kirjeen jossa kerrottiin tonttujen olevan matkalla maailman toiselta puolelta.
Kylläpä matkustaminen kestikin...

Ensin kaverukset löytyivät essun taskusta.


Ja seuraavan kerran laatikosta.


Odotamme lisää hassutuksia.

15.12.2016

15. joulukuuta - Askarrellaan perinteinen koristenauha


Tänään askarrellaan perinteinen koristenauha.

Tarvitset:
Paperisuikaleita, nämä kuvassa olevat ovat n.10cm x 1½cm.
Liimaa, sakset.


Leikkaa suikaleet.
Liitä suikaleet renkaiksi aina edellisen renkaan läpi pujottaen.
Nauhan pituutta voit jatkaa loputtomiin asti.



Nauha sopii koristeeksi kuuseen, ruokapöytään, oveen tai moneen muuhun paikkaan.




13.12.2016

13. joulukuuta - Alkoholiton Blossa glögi


Tänä vuonna lahjomme kaikki lasten opettajat tällä mainiolla
Blossan valmistamalla alkoholittomalla glogillä.
Juoma on niin hyvää, että olen itse juonut sitä jo koko pullollisen
ja aion ostaa vielä toisen jos kolmannenkin.
Oletko sinä jo maistanut? Mitä mieltä olet?




11.12.2016

11. joulukuuta - Leivotaan torttuja


 Uudenlaista ja mukavaa vaihtelua perinteiselle luumuhillolle tuo omena-kaneli-marmeladi,
jolla nämäkin tortut on leivottu. Näistä tuli minun suosikkeja ihan heti.


Torttujen leipominen on mukavaa yhteistä puuhaa lasten kanssa.
eli
On aika leipoa suussasulavan herkullisia joulutorttuja.

Tarvitset lehti- tai torttutaikinaa ja hilloa.

Ruusutorttu:


Leikkaa kulmiin viillot ja käännä ne keskelle.


Voitele kananmunalla ja lisää viimeiseksi hillo. Paista paketin ohjeen mukaan.



Enkelitorttu:


Leikkaa kulmiin samanlaiset viillot, kun perinteisessä tähtitortussa.
Lisää hillo keskelle torttua. Käännä ensin huppu ja viimeiseksi siipien alakärjet vyötärölle.
Voitele kananmunalla, paista paketin ohejen mukaan. 



Kierretorttu-tikku-kokeellinen keittiö iski jälleen


Levitä torttutaikinalevyn päälle hilloa ja aseta toinen levy päälle.
Leikkaa n. 1cm paksuiksi suikaleiksi. Kierrä suikaleet rullalle, paina alustaan.
Voitele kananmunalla, paista paketin ohejen mukaan.


Valmiit tortut. Enkelit ja ruusukkeet paistuivat ihanan ilmaviksi ja maukkaiksi.
Huomio kierretikuista: Leikkaa leveämmät suikaleet ja enemmän hilloa. Kierteet aukeaa mielellään uunissa. → ehkä ei jatkoon.


Kivoja leivontahetkiä.



9.12.2016

9. päivä - Suolalyhty


Suolalyhty näyttää kauniilta jäälyhdyltä loistaessaan.
Lyhdyn valmistaminen on helppoa.

Tarvitset:
Tilava lasipurkki, merisuolaa ja vettä.


Lisää purkin pohjalle reilu kerros suolaa ja kaada päälle lämmintä vettä sen verran, että suola kostuu.
Sitten vaan odotat ja seuraat suolan nousemista purkin sisäpinnalle. Tähän kuluu aikaa n. viikko. Voit polttaa purkissa kynttilää koko ajan valmistumisen ajan,






Purkki säilyy hyvänä viikko toisensa jälkeen.



7.12.2016

7. päivä - tee itse paperipussi



Tänään askarrellaan paperipussi. Tälläinen itsetehty kaunis pussi sopii mainiosti lahjojen tai muiden muistamisien kääreiksi.



Tarvitset:
30cm x 30cm ohuehko skräppipaperi, kaksipuoleista teippiä tai liimaa.















 Ihania ja iloisia askarteluhetkiä.