Tiina - Sillä Silmukalla

Minä olen Tiina, 40+ äiti ja kädentaitaja, haaveilija ja villasukkien rakastaja. Neulon, leivon, virkkaan ja kehrään sekä teen kaikkea muuta mukavaa kädentaitoihin liittyen. Itsetehden, innostuen, onnistuen, pää pilvissä haaveillen ja jalat tukevasti maassa.

31.10.2016

viikon villasukka



Tänään vuorossa ovat ihanan utuiset
sinisävyiset ´melskasukat´.


29.10.2016

Valmista herkullinen KAURA-OMENAPAISTOS

Vanhan klassikon paluu. Todella suosittelen, niin herkullista.


KAURA-OMENAPAISTOS

Paistoksen ainekset:
250 g voita
700 g omenoita
2 rkl vaniljasokeria
3 tl kanelia
2 ½ dl fariinisokeria
8 dl kaurahiutaleita

Sulata voi kattilassa, jätä jäähtymään.
Kuori omenat, poista omenankodat ja leikkaa paloiksi.
Laita omenakuutiot vuokaan (halkaisija 24 cm, vuokaa ei tarvitse voidella).
Ripottele omenoiden päälle vaniljasokeri ja kaneli.
Lisää voin joukkoon fariinisokeri ja kaurahiutaleet. Sekoita tasaiseksi.
Levitä kauraseos vuokaan omenoiden päälle.
Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia.
Laita pinnan suojaksi alumiinifolio, kun se on saanut hieman väriä.
Nauti vaikkapa jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.


27.10.2016

Kasvissosekeitto - helppo arkiruoka


Arkiruoka on nopea tehdä, valmistuu vaivattomasti ja maistuu hyvältä.



KASVISSOSEKEITTO

Tarvitaan erilaisia kasvis-/juures-/vihannes-aineita ja pari muuta juttua.

Tähän keittoon tuli:
Perunaa,
porkanaa,
sipulia,
purjosipulia,
valkosipulin kynsi,
bataattia,
lipstikkaa,
laakerinlehtiä,
suolaa,
pippuria,
vettä,
kaurakermaa.

*Kuullota sipulit paistinpanulla ja lisää kattilaan.
*Pilko kaikki vihennekset, kuullota paistinpannulla ja lisää kattilaan.
*Lisää vettä sen verran, että ainekset peittyvät. Lisää mausteet.
*Keittele soppaa niin kauan, että ainekset ovat kypsiä.
*Kalastele laakerinlehdet pois keitosta tässä vaiheessa.
*Surruttele keitto tasaiseksi sauvasekoittimella.
*Lisää kaurakerma ja suola ja surruttele vähän lisää.
*Tarkista maku ja koostumus. Lisää vettä, jos tarvetta.
*Syö raejuuston kera tai sellaisenaan.





26.10.2016

Leivotaan teeleipiä eli skonsseja!

Skonssit on helppo valmistaa ja maistuvat herkullisilta.


SKONSSIT ELI TEELEIVÄT
(resepti Ruoka.fi)

4 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
50g sulatettua voita tai margariinia
1 dl kermaa
1 dl maitoa

* Kuumenna uuni 225 asteeseen.
* Sekoita kuivat aineet ja rasva keskenään.
* Lisää kermamaito ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.
* Kauli taikina parin sentin paksuiseksi levyksi.
* Ota levystä pyöreitä kakkaroita muotilla tai lasilla.
* Voitele skonssit voisulalla tai kermalla.
* Paista  n.10 min tai kunnes ne ovat kauniin ruskettuneet.
* Nauti lämpimänä tai kylmänä voin tai hillon kera.


24.10.2016

viikon villasukka


Vaihteeksi vuorossa ovat ´melskasukat´ eli
kaiken maailman langanlopuista neulotut.
Tykkään näiden iloisuudesta.


21.10.2016

Ruudukko-lapaset

Neule-teemalla jatketaan.

Puikoilta kilahti sopivasti juuri ennen kovempia pakkasia ruudukko-lapaset.
Niin pehmeät, lämpimät ja hyvät. Teinikin tykkää kovasti.
Kirjoneuletta yksinekertaisimmillaan.


Ohje: Omasta päästä,
mahdollisimman yksinkertainen ja kivan näköinen kirjoneule.
Lanka: Drops Karisma
Fiilis: Tykätään!!!


*

19.10.2016

Palmikkopipo Onnelin ja Annelin tyylillä


Ensin alkuun kiitos kaikista kommenteista. Ne lämmittävät suuresti aina.

***

Täytyy kyllä todeta, että flunssa on syvältä jostain.
Minä olen nyt jo ok, mutta koko viimeviikko meni potilaana. Ja tietystihän flunssa iski syysloman kynnyksellä.
Ääni lähti moneksi päiväksi, jonka jälkeen tuli yskä jne... huh huh.
Blogi ja some jäivät täysin huomiotta. No välillä näin ja asiat tärkeysjärjestykseen.

***

Onneksi nyt jo neulominenkin maittaa ja muutaman netflix-sarjan aika syntyi tämä
suloistakin suloisempi palmikkopipo.
Ihmettelen itsekin, miten voi olla mahdollista, että olen unohtanut palmikot?!?
Niin ihania, kauniita ja ennenkaikkea helppo tehdä.
Tästä piposta tuli tyttären ja minun suosikki kerralla.


Ohje: Onnelin ja Annelin pipoja mukaillen omasta päästä.
Lanka: Novita Isoveli, tasan 1 kerä.
Puikot: 5½mm knitpro pyörö + palmikkopuikko.
Fiilis: JEE!!!



Ihanaa loppuviikkoa ja kirpsakkoja syyspäiviä.


17.10.2016

viikon villasukka



Tänään esittelyssä ns. mysteerisukat,
koska en muista mikä lanka näissä on.
(Varmaan regia, fabel, tms. ohut lanka kuitenkin.)
Puolustuksena voin kuitenkin todeta,
että sukat ovat mahtavan tuntuiset, ohuet ja ihanat.


10.10.2016

viikon villasukka


Tänään esittelyssä syksyiset ihanuudet.
Lankana edelleen Regian Arne ja Carlos-sarjaa.
Langassa on mahtava neuletuntuma, suosittelen.


8.10.2016

Itsetehty MYSLI

Itsetehty mysli on maukas ja ihana lisä vaikkapa rahkan tai jogurtin sekaan.
Lisäksi se on helppo valmistaa.


MYSLI

12 dl kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä

- Sekoita ainekset sekaisin kulhossa.

1 dl siirappia
½ dl lämmintä vettä

-Sulata siirappi veteen ja kaada kuivien aineiden joukkoon. Sekoita.
(Tämä vaihe siksi, että uunissa vesi haihtuu pois ja jäljelle jää siirapin makeus,
lisäksi vesi-siirappi sekoittuu muuhun massaan helpommin, kun pelkkä siirappi.)
PAISTA 100 asteessa n. 30min.
Jäähdytä

Reilu kourallinen rusinoita, pähkinöitä ja kookoslastuja.
-Pilko ja lisää jäähtyneen myslin sekaan.

 Purkita.

Vinkki: Tässä voi käyttää melkeinpä mitä tahansa siemeniä, marjoja, juttuja. Kokeile.


5.10.2016

Omenahillo

Ihanaa, maukasta, raikasta....itsetehtyä omenahilloa.


Tarvitset omenoita, vettä ja hillosokeria.
Lisäksi lasipurkkeja kansineen.


Minulla oli omenoita sen verran, että 5l kattila tuli täyteen silppua.
En kuorinut omenoita, poistin vaan kuorissa olevat pilkut.

Lopuksi toimin hillosokeripussin ohjeen mukaan. Lisäsin arviolta puoli pussia sokeria.
Lasipurkit kuumensin 100 asteisessa uunissa kansineen noin 5-10min ajan.

Täytin kuumat purkit kuumalla hillolla ja suljin heti.
Näin saadaan aikaan tyhjiö ja hillo säilyy kauemmin jääkaapissa.

Hauskinta tässä projektissa oli se, että sain aikaan punaista hilloa, olihan toki omenatkin punaisia.


3.10.2016

viikon villasukka


Tänään esittelyssä ovat nämä kauniit ja jalassa niin mukavat ohuet sukat.
Lanka on Regian Arno ja Carlos-sarjasta.