Tiina - Sillä Silmukalla

Minä olen Tiina, 40+ äiti ja kädentaitaja, haaveilija ja villasukkien rakastaja. Neulon, leivon, virkkaan ja kehrään sekä teen kaikkea muuta mukavaa kädentaitoihin liittyen. Itsetehden, innostuen, onnistuen, pää pilvissä haaveillen ja jalat tukevasti maassa.

29.7.2016

Virkatun maton alku

Joskus käy niin, että lakanat muuttuvat käyttökelvottomiksi
tai muuten vaan inhottaviksi niinkuin meillä.


Olenkin jo muutaman kauniin päivän repinyt lakanasta kudetta
ja virkannut sen maton aluksi.

Pienihän tuo vielä on, mutta kasvaa kovasti
ja lakanaa on jäljellä paljon.

Edelleen aika liikkis, vai mitä?


28.7.2016

IKJ

Nyt taitaa olla taivaan tähdet, kuut ja fengshuit oikeissa asennoissa,
koska minä voitin
arvonnassa.
Jihuu, arvontavoitto osui ja upposi, ihana!

Avataan paketti yhdessä.




Osallistuin Instagramissa Nordisk Filmin IKJ-kirja-arvontaan
ja voitin. KIITOS!

Roald Dahl on mahtava kirjailija,joka ei jätä lukijaa kylmäksi.
Niin hauskasti ja mielikuvituksellisesti kirjoitettuja teoksia on useita,
joista tämä IKJ on minun ja lasten suursuosikki.
Kirjasta tehty elokuva parantaa tarinaa entisestään.




PS. Lue kirja tai katso elokuva, jos haluat tietää mitä perskurkkanat tai poksutuhnut on!

~~~




27.7.2016

kaksi iloista tossupussia

Kaikki, jotka seuraavat blogiani instagramin puolella tietävät,
että kärkitossut ovat saapuneet taloon jäädäkseen.
Tulevia tanssitunteja silmälläpitäen ompelin tossuille pussit.
Toinen pussukka kärkitossuille ja toinen pehmeille tossuille.
Pussukat hengittävät ja ne on mukava heittää balettikassin pohjalle.


Pussukoiden kankaaksi valikoitui vanha valkoinen lakana ja muut vipstaakit löytyi varastoista. Kierrätystä parhaimmillaan.


Tytär halusi pussukoihin iloista ilmettä ja se toteutettiin värikkäällä pallonauhalla.



Kummassakin pussukassa on oman värinen nauha.
 

Nauhakujalle nauhojen ulostulokohtaan löin pari pientä purjerengasta.
Pussukoissa on pussisaumat, näin ei langanpätkät tursuile ja ovat kestävät käytössä.


Aika somat vai mitä?



22.7.2016

Jauhelihakastike pienellä twistillä

Tämä on meidän perheen ehdoton suosikki, jos ja kun jauhelihakastikkeesta puhutaan.
Kastikkeen valmistus onnistuu paistinpannulla tai padassa vaivattomasti.


JAUHELIHAKASTIKE PIENELLÄ TWISTILLÄ

Tarvitaan:

Paistinpannu tai pata.

Paistamiseen oliivioljyä.
Naudan luomujauhelihaa.
Yksi Sipuli.
Purkki mutti-yrtti-tomaattikastiketta.
Purkki kidneypapuja.
Suppilovahveroita.
Vettä, suolaa, pippuria, nokkosta
ja ihan vähän siankärsämöä.

*Kuullota sipuli oliiviöljyssä.
*Paista jauheliha.
*Mausta.
*Lisää mutti, pavut, sienet ja vettä.
*Anna porista padassa jonkin aikaa, maku syvenee.
*Tarkista maku ja mausta tarvittaessa lisää.

Keitä kytipojaksi täysjyväpastaa.

Herkkuruoka on valmista.
~



19.7.2016

Neulotaan ihanat tiskiliinat

Itsetehty pehmoinen tiskiliina on ihan paras apuväline keittiöön.

Minä neuloin 6 uutta liinaa ihanissa väreissä.
Kyllä nyt kelpaa ja hyvin pyyhkii.



Tarvitset puuvillalankaa jota voi neuloa 4mm puikoilla.
Yhdestä kerästä tulee yksi liina.
Minulla on näissä liinoissa lankana Drops Paris
ja puikkoina Novitan 4mm koivuiset sukkapuikot.


*Luo 41s.

*Neulo helmineuletta eli
1. krs. 1o. 1n. > toista kerroksen lopuun asti.
2. krs. 1o. 1n. > toista kerroksen lopuun asti.

*Toista 1-2 kerroksia niin kauan,
että lankaa on jäljellä reilu metri päättelyä varten.
Liinasta tulee suhteellisen neliö.

*Päättele silmukat ja langanpäät.

*Likaisen tiskiliinan voi heittää pesukoneeseen
ja ottaa taas käyttöön. Liinan imukyky nimittäin paranee käytössä. 



Iloisia neulontahetkiä!


15.7.2016

EYEBLINK -pitsihuivi


Ihana, kevyt, kaunis, oikean kokoinen....


Langasta ja väristä se ajatus oikeastaan lähti liikkeelle. Edellisestä pitsihuivista olikin kulunut aikaa liian kauan. 


Lanka: Regia cotton 1 kerä (kuva langasta lopussa)
Puikot: 3½
Koko: leveys n. 160cm
fiilis: Hurmaava




~



13.7.2016

Huivi kuin karkki

Tapahtui kaupan lankahyllyllä.
Tytär: Äiti nää langat on ihanat. Teetkö niistä mulle huivin?
Minä: Voin mä tehdä. Mitkä värit on hyvät?
T: Tää ja tää ja tää.
M: Otetaan ne.
Kotona.
M: Minkä muotoinen huivi olisi kiva? (paperilla muutama piirros).
T: Joo, toi kolmio on tosi hyvä.
M: Olisko nää langat hyvässä järjestyksessä näin?
T: Joo.


Näin ne ideat syntyy meidän perheessä. On niin ihanaa, kun lapsella itsellään on selkeä suunnitelma ja visio millaisen haluaa. Osaahan tyttö jo itsekin neuloa, mutta vauhti ja jaksaminen ei ole vielä niin ripeää ja helppoa, kun minulla.


Malli: Omasta päästä, kunhan on kolmio. Ainaoikein-neulosta, tavallisia ja vähän lyhennettyjä kerroksiakin.
Lanka: Novita Niitty
Värit:802, 825, 828. Kaikki meni.
Puikot: 4½
Fiilis: Ihana, pehmeä, höttöinen, lämmin


Tällä tarkenee ensi talvena hyvin.
~

7.7.2016

Biolan luomuravinnepuikot, Kekkilän kasvusäkki ja pikkupihan taimet

Ihanaa Heinäkuuta!
Osallistuin tässä taannoin Kukkaiselämää-blogin arvontaan ja voitin, uskomatonta.
Olen niin iloinen, koska arvontavoitto oli enemmän kuin tarpeen.
Voitin kaksi pakettia Biolanin luomulannoitteita, amppelilannos ja yrtti-lannos.

Kerron tässä kirjoituksessa seuraavaksi miten minä käytin lannoitteita omassa pikkupihassani.



Molemmat lannoitepötkylät ovat tätä samaa kokoluokkaa.


Jokaiselle tomaatintaimelle laitoin yhden yrttilannospötkön ja mansikalle yhden amppelilannospötkön.


Pikkupihalla kasvaa 3 tomaattia ja 1 mansikka. Kasvualustana toimii Kekkilän kasvusäkki.
Kasvusäkki on pitkulan muotoinen, kooltaan n.35x100cm ja siihen mahtuu kasvamaan hyvin neljä taimea. Toimii tässä tarkoituksessaan oikein mainiosti. Minulla ei ole säkille mitään koteloa/laitoja ja silti se pysyy hyvin kasassa eikä valu tai lötköile.


Tomaateissa kasvu on vauhdissa ja uusia raakileita tulee mukavaan tahtiin. Jokaisella taimella on pituutta n. 1m.



Mansikka viihtyy säkin päätypaikalla mainiosti, kasvattaa uusia lehtiä, rönsyjä ja mansikoita.


Odotan mitä lisäämäni lannoitteet saakaan aikaan.

Kastelujärjestelmänä minulla on keraamiset suppilot jotka kierretään kiinni 1½l pulloon ja tökätään kasvin juurelle. Vesi tihkuu hiljalleen suppilon läpi ja tämä määrä vettä riittää n. 3 vuorokaudeksi.


KIITOS vielä kerran Kukkaiselämää-blogin Satulle ja Biolanille tästä mahtavasta palkinnosta.