Tiina - Sillä Silmukalla

Minä olen Tiina, 40+ äiti ja kädentaitaja, haaveilija ja villasukkien rakastaja. Neulon, leivon, virkkaan ja kehrään sekä teen kaikkea muuta mukavaa kädentaitoihin liittyen. Itsetehden, innostuen, onnistuen, pää pilvissä haaveillen ja jalat tukevasti maassa.

29.3.2015

Vaippakakku



Järjestimme tässä taannoin yhdelle ihanalle yllätyksenä babyshowerit. Juhlat olivat niin mukavat ja tulivat täytenä yllätyksenä sankarille. Hyvää ruokaa ja ihanaa seuraa, mikäs sen parempaa ♡

Minä tein juhliin vaippakakun.
Laitoin valmiiseen pahvitelineeseen pieniä newborn muumivaippoja. Lisäksi kakkuun tuli 56cm yökkäri, villasukat ja pari eri kokoista pesulappua.
Koristelin vihreällä kreppipaperilla ja käärin koko komeuden sellofaaniin. Kortti vielä kiinni ja valmista tuli.


Onnea vauvan odotukseen vielä tätäkin kautta H.

♡♡♡

21.3.2015

Osittainen Auringonpimennys 20.3.2015


Melkoisen voimakas ja valloittava luonnonilmiö.

Tarkastelukeinoja oli kolme. Oikea alakulma, ulkona. Vasen alakulma, hesarin nettisivun livekamera. Kaksi ylintä, itse rakennettu huoneen kokoinen neulanreikäkamera (siinähän kuva on keikahtanut ylösalaisin).

Paras fiilis tuli kahdesta ylimmäisestä.

15.3.2015

TERVEYSREMONTTI


Tervetuloa TERVEYSREMONTTIIN. Ruokapuoli siirtyy uuteen osoitteeseen. Tämä blogi pysyy muilta osin tälläisenä. 

Tänään keittiössä: Marjasmoothie

Superherkullinen marjaisa smoothie vaikkapa aamu- tai iltapalaksi.


MARJASMOOTHIE
(2 annosta)

1 banaani 
0.5 avokado 
3.5-4 dl vettä 
1 dl mustaherukkaa
1 dl vadelmia
1 rkl chiasiemeniä
1 tl licuma

*Ainekset sekaisin blenderissä ja valmista tuli.
Helppoa ja hyvää.

14.3.2015

Kuvia ja kuulumisia 9.-14.3


Olen neulonut pitkän tauon jälkeen.
Puikoilla menossa kokoajan sekamelskasukkia.


Mä niin tykkään näistä tämän tyyppisistä kukista.
Tämä kyseinen kimppu ilahdutti meidän synttärikahvipöytää.


Viimeisiä aamujäitä auton ikkunassa.
Nättiä pintaa ♡


Kevät tulee ja puskat kasvaa.
Ihan parasta.


Kohta kohta....

 

Tässä viikko 11.


Ja vielä viimeisenä,
parasta, oma koti kullan kallis ja villasukat.


Kiva kun olit ☆

8.3.2015

Viimeaikojen kuvia...

...vähän sekajärjestyksessä...

-thank you (Teemu Selänteestä kertova kirja)


Red (Aku Ankka kansio)