Tiina - Sillä Silmukalla

Minä olen Tiina, 40+ äiti ja kädentaitaja, haaveilija ja villasukkien rakastaja. Neulon, leivon, virkkaan ja kehrään sekä teen kaikkea muuta mukavaa kädentaitoihin liittyen. Itsetehden, innostuen, onnistuen, pää pilvissä haaveillen ja jalat tukevasti maassa.

29.10.2009

halvakeksejä

Hyviä keksejä, voin suositella. Ohjeen nappasin Mansikkamäestä ja tässä vielä ohje suoraan Ebeltä kopioituna (laiska kun olen en jaksa kirjoittaa, heh). omat huomiot sinisellä
Halvakeksit

200 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
1 kananmuna
1 rasia vaniljahalvaa (100 g) (itse käytin kaakaoversiota)
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl mantelirouhetta

1. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Lisää kananmuna vatkaten taikinaa.
3. Murenna halva ja lisää taikinaan.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää mukaan taikinaan.
5. Tee taikinasta pari tankoa ja pätki paloiksi ( n.50-55 kpl ), pyöritä palloiksi ja laita leivinpaperin päälle pellille. Itse painelen palloja hieman littanaksi, mutta ne voi jättää myös palloiksi. Muista jättää leviämisvaraa kekseille! Paista 175 asteessa 8-10 minuuttia, kunnes reunat ovat hieman ruskeat. Anna jäähtyä.

27.10.2009

ihana ihana sny

Kuinka voisin kylliksi kiittää, katsokaa itse....
Tämä kolahti taas pintaa syvemmälle, kiitos kaunis kultainen!!!
Kuoresta löytyi:
  • 100g Jezebel merinoa aivan herkullisen vihreänä, lanka on minulle uusi tuttavuus ja huutelee käsineiksi.
  • Neulakotelo, mistäs tiesit, että juuri se tarvitsemani neula pyöri 'Samu ja Salla'-puikkokotelon pohjalla melkein hukassa?
  • Silmukanpoimija, tätä minulla ei ollut ja on niin hyvä.
  • Heijastin, ihana punainen, tiesitkös, että käsveskan kyljessä nököttää punainen sydämen muotoinen heijastin :o)
  • Kaunis kortti.
Tunnetaanko me toisemme? heräsi kysymys mieleen pieneen, mene ja tiedä.
Taaskaan ei postileimoista ollut mihinkään selvitystyöhön, mutta ei haittaa ollenkaan, en oikeastaan haluakaan tietää vielä kuka siellä on.
Edellisen kuukauden regia ryhtyi sittenkin sukiksi ja minit huiviksi, kunhan valmistuvat niin laitan kuvan.
Mukavaa päivän jatkoa ja ISO KIITOS vielä!!!
 

23.10.2009

sly postia paljastusten kera

***
Olen ollut kokopäivän ihan-kun-kissa-pistoksessa, koska posteljooni toi pakettikortin ja pääsin postiin vasta illalla....
....no maltoin kuitenkin :oD
WAU!!!! ISO KIITOS, KAUNIS KIITOS!!!
Mä olen ihan mykkä...kerrankin...

Isosta laatikosta löytyi:

Reseptikirja, jossa monta itse kirjoitettuja Halva-reseptejä (Hyviä ohjeita monta ja tarkoitus on testata jotain pikapuoliin.

Sesame Halva with cocoa (Tätä siis aion käyttää tulevaan leipomukseen)

Muffinivuokia (Hyvä hyvä, koska edelliset oli justiin loppu)

Sydämen muotoinen matala kakkuvuoka (Ihana ja juuri tuota kokoa ei mulla vielä ollutkaan)

Tähtitorttumuotti (Ei mulla ollut tuotakaan ja pääsee takuulla käyttöön, koska mä tykkään joulutortuista)

Nuolija (Näitä ei ole koskaan liikaa)

Sydänvaahtoksrkkeja (Namiherkkuja)

Nimelläni varustettu pyyhenipsu (Tämäkin tuli tarpeeseen)

Neljä punaista päivänkakkaraa, lienevät tehty sokerimassasta(ko)? (Kivat koristeet)

Lapsille karkkia (Syöty, tykätty ja kiitos)

Olen saanut postia blogittomalta Sannalta!!! KIITOS vielä sly8 kierroksesta sinulle ja mukavaa syksyn jatkoa!

***

tuohijuttuja+edit. lopussa


Miniklubissa tehtiin edellisellä kerralla 'tuohijuttuja', ei ole oikeaa tuohta vaan maalarinteippiä ja paperia, kätevää. Kerhon tuotoksia on tuo puunkantokori ja alemmassa kuvassa olevat on sit muita. (pienin mahtuu juuri ja juuri pikkurillin päähän). Nyt on tekeillä yhtä sun toista 'tuohijuttua', mutta niistä myöhemmin.
edit. Lisää asiaa löytyy Ainolta, joka meitä kerhossa myös opasti.
Joulukalenteri valmistuu hyvää vauhtia myös!

Hyvää viikonloppua!!! Meillä oli mukava syysloma!!!
***
We made birch-things in our miniclub last time. Nice job to doo I think.
***

18.10.2009

Aamuvarhaisella....

...peikkopoika kädet ensin ylös kohottaa.
Vuorotellen polviansa nostaa ja sormiansa vielä ravistaa.
Hetken vielä hyppii tasajalkaa, se veren kuulemma saa kiertämään.
Sitten vasta venyttely alkaa.
Hän maata kohti syvään kumartaa.
Hän venyttää, hän pyllistää.
Näin on venytellyt peikkopoika, on peikkomamman vuoro aloittaa.
(sanat: taikuri luttisen peikkojumppa)


Tämän peikkopojan tein tänään ja hän on
'Sumu Aaretti Hattula'
.
...mutta tästä jutusta en kerro vielä enempää.
***
This troll boy is my newest 1:12 size doll I made.
I don't tell you more about this yet... :oD
***
Jaana - Tekemisen taikaa-blogista on myös antanut minulle tunnustuksen, KIITOS!!!
***

16.10.2009

Oikein herkullista viikonloppua.
Resepti kuuluu jotenkin näin:
Sulata 1 levy tummaa suklaata vesihauteessa.
Lisää joukkoon puoli pussia murskattuja pähkinöitä sekä puoli pussia pikkuvaahtokarkkeja.
Kääntele sekaisin.
Kaada seos kelmulla vuorattuun vuokaan ja tasoittele.
Sulata 1 levy tuttua-sinistä-suklaata vesihauteessa ja kaataa liruttele ja tasoittele se vuokaan päälimmäiseksi kerrokseksi, niin että näyttää kauniilta ja suhteellisen tasaiselta.
Laita kelmua vielä päällekin, että koko juttu on kelmun ympäröimä.
Jäähdytä ja koveta koko herkku vuokineen päivineen jääkaapissa muutama tunti.
Leikkaa herkullisia oman maun mukaisia paloja ja
nauti!!!
(Tätä suunnilleen samaa on tehnyt mm. Nigella ja varmaan monet muutkin.)
***
Happy weekend. I made this lovely dessert (chocolate+walnuts+marshmallows).
***

13.10.2009

11.10.2009

neuleita / knitting

..
Ensin PUROPAITA. Ihanan pirteä tuli. Tässä käytin Novitan puro lankaa nimeltään revontulet ja kanervikko, kuusi kerää meni. Neuloin tämän vaihteeksi ylhäältä alaspäin, aina kaksi kerrosta/lanka. Puikot oli 4mm addi pyöröt.
Itse tykkään tosi paljon ja käyttäjä tykkää myös :o)
..
First 'puro sweater'. Lovely perky I think. I used Novita puro yarn called revontulet and iltanuotio, abaut 6 balls. Ilike this swater very much.
..


***
Toisekesi PIPO, toiveiden mukainen, ihana 'kun ruusun nuppu'. Lankana käytin Handun Merinosukkalankaa nimeltään 'oi sä rakas augustin'. Tykkään tykkään tykkään. Puikot oli muuten 2½ pyöröt.
..
Second 'cap' as my daughter wanted. I used Handu merino wool yarn called 'oi sä rakas augustin'. I like this cap very much and the yarn looks like rose.
..





---
Sitten, vielä on tilaa joulukalenterissa (postaus tuossa alempana) :o)
---

1.10.2009

kannuja siellä kannuja täällä...


Miniklubin aiheena oli tälläkertaa kannujen valmistus ja tässä minun, mukavaa hommaa. No unohtuihan tuo mittatikku jälleen mutta ensimmäinen vasemmalta lienee noin 2cm korkea.
..
I made few can in our miniclub.
..