Tiina - Sillä Silmukalla

Minä olen Tiina, 40+ äiti ja kädentaitaja, haaveilija ja villasukkien rakastaja. Neulon, leivon, virkkaan ja kehrään sekä teen kaikkea muuta mukavaa kädentaitoihin liittyen. Itsetehden, innostuen, onnistuen, pää pilvissä haaveillen ja jalat tukevasti maassa.

30.4.2016

1.4.2016

Tiskiliinat

Itsetehdyt tiskiliinat tai pyyhkeet on mitä parhainta puuhaa sohvannurkkaan ja käytössä loistavia, paranevat vain pesujen myötä.

Virkkasin kaksi uutta liinaa vanhojen kuluneiden rinnalle. Tein näistä tarkoituksella normaalia isompia, koska ajattelin niiden sopivan loistavasti leipälaatikon pohjalle. Minulla on tupperwaren laatikko ja koko on juuri passeli siihen.


Lankana molemmissa:
Novita eco cotton
koukku 3½

Sininen liina:

Virkkaa 45 ketjusilmukkaa.
Tee aina 5 pylvästä viidenteen ketjusilmukkaan, jatka kerros loppuun.
Käännä työ ja tee 5 pylvästä edellisen pylväsryhmän keskimmäiseen, jatka loppuun.
Toista kerroksia niin paljon, että haluttu pituus on saavutettu.
Alla vielä piirroskuva pylväiden paikoista. 


Harmaa liina:

Muuten sama, kun sinisessä liinassa,
mutta yhden pylväskerroksen jälkeen tee kerros kiinteää silmukkaa.
Jatka loppuun.


Mukavia virkkaushetkiä!